sunnuntai 2. elokuuta 2015

Raparperipiirakka

Hieman on sellaista fiilistä, että tänä kesänä olen myöhässä kaiken suhteen.
Parhain raparperiaika oli ja meni, mutta kyllähän ne on vieläkin toki käyttökelpoisia.
Mitä kesä olisi ilman raparperipiirakkaa?
Tällä kertaa päätin testata reseptiä, minkä huomasin Voikukkapelto-blogista.
Oli hyvää, joten ehdottomasti kannattaa testata.
Mietin, että tämä voisi olla myös hyvä resepti vaikka punaisilla viinimarjoilla.
Kondensoitu maito on hyvä vastapaino kirpeydelle.

Itse tosin käytin tavallisten jauhojen sijasta gluteenittomia jauhoja.
Mantelilastuja ei ollutkaan kaapissa, joten ne jäivät puuttumaan.
Piirakan myös tein irtopohjavuoan sijasta tavalliseen piirakkavuokaan.
Olisi tosin saanutkin olla isompi vuoka, kun hieman sai jännittää tuleeko reunoista yli.
RAPARPERIPIIRAKKA

Pohja

100 g voita / margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1 tl leivinjauhetta
2 ½ dl vehnäjauhoja

Täyte

4-5 raparperin vartta
kanelia
1 prk kondensoitua maitoa
1 prk (150g) creme fraichea tai n. 1,5 dl turkkilaista jogurttia
1 muna
1 tl vaniljasokeria

Pinnalle
mantelilastuja

Vaahdota pehmennyt voi ja sokeri.
Sekoita joukkoon muna ja leivinjauhe-jauhoseos.
Painele taikina voidellun ja korppujauhotetun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.

Lado viipaloidut raparperit taikinapohja päälle.
Ripottele raparperien päälle kanelia.

Sekoita loput täyteainekset keskenään
ja kaada pohjan päälle. Ripottele pinnalle mantelilastuja.

Paista 175 asteessa uunin alaosassa noin 45 minuuttia.
Anna viilentyä ennen tarjoilua.

Kuviin ei ole kyllä nyt yhtään panostettu.
Äkkiä yritin räpsiä kuvat talteen, kun tytöt jo vieressä kiireisiä odottivat maistiasia.
Ja kyllähän toinen neiti jo ehti ottaa piirakan reunasta pienen palasen.
Tytöt ei yleensä tykkää kovin monista leivonnaisista.
Tätä kyllä söivät ja hetkessä piirakka katosi oman perheen kesken.
Toisen neidin kommentti kyllä oli, että rapaperipiirakka olisi parempaa ilman raparperia.

Tässäpä vinkki vaikka näin sunnuntain jälkiruoaksi!

LEPPOISAA SUNNUNTAITA!

2 kommenttia:

  1. Voi miten herkulliselta piirakka näyttää ja nuo reunat on ihan mun lemppareita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä herkkua! Niin taisi esikoinenkin tykätä reunoista ja koko piirakka olisi pitänyt olla pelkästään sitä :)

      Poista