sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Ensimmäinen adventti

Kynttilä sytytetty ensimmäisenä adventtina

Vihdoin ja viimein sain jonkinlaisen adventtikynttilän tehtyä.
Pulloihin oli jo kauan eräs idea mutta se jäi toteuttamatta.
Sitä kun joskus jättää asiat viime tippaan.
Viime viikko oli sitten muuten kiireinen, ettei toteutukseen ollutkaan aikaa.

Tuon ns. huonon käden sormet oli sitten vaan sen verran yhteistyössä,
että sain vain yhden rusetin tehtyä.
Ilmeisesti kroppa hieman väsynyt viime öisestä pikkujoulujuhlimisesta.
Kohta saunomaan ja nukkumaan!

tiistai 25. marraskuuta 2014

Wc sai hieman joulua

 Hieman joulufiilistä löytyy ns.pikkuvessasta.
Askartelin Diy-tähtiä, jotka pääsivät oksiin roikkumaan.
House Doctorin maljakko saatu kiitoksena yhteistyöstä Herttanen-putiikista.

TÄHTIHETKIÄ PÄIVÄÄSI! ♥

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Luumu-kanelitähdet

Tuli kokeiltua Valion uuttajouluista rahkaa, luumu-kaneli.
Samoin Valion reseptiä, mikä löytyi joululehdestä.

Tässä ohje teillekin:

1/2 pkt (a 500g) voitaikinalevyjä
100g luumumarmeladia
1½ prk luumu-kanelirahkaa
tomusokeria

Kauli sulatetut voitaikinalevyt 1-2mm:n paksuisiksi.
Ota levystä haluamallasi piparkakkumuotilla kuvioita.
Voitele munalla ja pistele haarukalla.
Paista uunin keskiosassa 200 asteessa n. 13 minuuttia.
(Paistoaika vaihtelee kuvioiden koon mukaan)
Jäähdytä.
Halkaise kuviot terävällä veitsellä.
Lusikoi pohjalle noin 1 tl marmeladia ja 1 rkl luumu-kanelirahkaa.
Sulje kannella ja sihtaa päälle tomusokeria.
Nämä herkut maistuvat varmasti todella hyvältä glögin kanssa.
Itse kuitenkin nautin kaverina kahvia,
ja tietenkin uudesta muumimukista.
Nyt täytyy kiittää teitä lukijoita!
Kaunis kiitos teille jokaiselle!
Jotenkin uskomatonta että 200 virallista lukijaa jo sivuillani,
ja kyllä teitä on siellä muitakin.

Täällä ollut viime aikoina vähän kaikenlaista.
Välillä aika ja inspiraatio ollut kortilla.
Elämä näyttänyt ja muistuttanut taas asioiden tärkeyksistä.
Itselläni taitaa sairauslomailu vain jatkua.
Kunpa vaan osaisi ottaa tämän pelkän loman kannalta.

MUKAVAA ALKAVAA VIIKKOA!

tiistai 18. marraskuuta 2014

DIYrtti-haaste: Paikka yrteille ja minttuinen jälkiruoka

Syyskuussa kirjoitin haasteesta/yhteistyöstä (klik),
mihin Järvikylä pyysi minua mukaan.
Haasteen toisen vaiheen aika on nyt.


Järvikylältä sain tällä kertaa yrtteinä:
thai basilika, oregano, minttu ja raakuna.
Haasteessa sai jälleen vapaat kädet tehdä yrteistä/yrteille,
mitä mieleen sattui tulemaan.

Tämän haasteen julkaisu onkin minua jonkun aikaa jo poltellut,
sillä itse Diy-juttu on ollut jo jonkun aikaa valmiina.
Yrttejä tulee jonkinverran syötyä.
Tuntui että niille täytyy paikka löytää keittiöstä.
Amppelin pohjaksi virkkasin pienen ympyrän valkoisesta kuteesta.
Fimo-massasta muovailin helmiä amppelin koristeeksi.
Sitten vain kuteesta amppelia rakentamaan.
Näin yrtit roikkuvat kivasti keittiössä.
Eivät vie pöytätilaa ja ovat kuitenkin lähellä ruokaa laittaessa.

Kun tämä idea oli jo toteutettu en vielä tiennyt tulevan haasteen yrttejä.
Siellä olikin yksi minun lempimausta - minttu.

 Siitä tuli tehtyä
Minttuinen kerrosjälkiruoka

Minttuinen kerrosjälkiruoka
250 g rahkaa
2 dl kermaa
1 tl vaniljasokeri
tuoretta minttua
(sokeria)

marjoja
digestivekeksejä

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää sekaan pieneksi silputut mintun lehdet, vaniljasokeri ja rahka.
Laita jälkiruoan pohjalle keksinmuruja, päälle rahkaseosta, marjoja jne.
Lopuksi nauti!


Tämän kertaisessa postauksessa oli todellakin haastetta.
Harmaat päivät eivät tuntuneet olevan puolellani,
ja valokuvat on sen mukaisia.
Onneksi itse sisältö on kuitenkin mielestäni mukava.

Kiitos Järvikylälle mukavasta yhteistyöstä!

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Lämmintä ympärille



1. Artek Siena-huopa
2. Ferm Living Remix-torkkupeitto
3. Ratzer Twist a Twill-peitto


1. Pappelina Vera-huopa
2. Brita Sweden Anna-Lisa-huopa
3. Brita Sweden Gunnel-huopa
4. Brita Sweden Karin-huopa
1.Throw Fuzzy ¨Like Smoke¨
2. Alpaca Line Throw Lovely ¨Stone¨
Beach House Company


1. Highland throw, ivory
2. Lucca throw, 100% baby alpaca, dark grey
3. Lucca throw, light grey
4.  Kid mohair throw, ecru
Balmuir

 Näin pimeänä ja kylmänä aikana tykkään kotona kietoa viltin minua lämmittämään.
Houkuttelisi kovasti uuden viltin ostaminen, vaikka vanhakin vielä ajaa asiansa.
Ihania kaikki ja jokaisen voisin meille huolia.
Yksi suosikkini on kuitenkin ensimmäisen kollaasin nro kolme.

Nyt mä jatkan tätä sunnuntaiaamun (vai jo päivän) rentoa olo.
Blogeja lukien ja kahvia juoden.
Neideillä on hyvät leikit menossa. Suunnittelevat petshop-videota.
Kohta saan mennä kuvaajan rooliin.



Ei ole maksettu mainos

perjantai 14. marraskuuta 2014

DIY Hyvään uneen

Kuopuksen oma Diy, unisieppari.
 Kun sain kuulla, että eskarissa oli tehty omat unisiepparit tytön sairastelun aikana,
laitoin eskariopettajalle viestiä voisiko sen tehdä jälkikäteen myös meidän neidin kanssa.
Jokaista keinoa on yritettävä, miten kuopus saisi viihtymään omassa sängyssä.
Kuopuksella ja minulla on aika pitkä napanuora, mikä ei vieläkään ole antanut kunnolla periksi.
Tässä taas yksi keino, millä neidin saisi vähän minusta erkanemaan ja yötkin ehkä vähän rauhoittuisi.

Nyt on unisieppari viemässä pahat unet pois.
Omassa sängyssä nähdään vain hyviä unia, joten siellä voi nukkua yksinkin.
Viikon tämä on ollut käytössä.
Iltaisin on nukahtanut omaan sänkyyn, kun itse ollaan oltu vieressä nukuttamassa.
Nukuttaminen on tapahtunut aika pian.
Ei niinkuin joskus aikaisemmin, että siihen meni itseltä monta tuntia illasta.
Siinä vaiheessa koin paremmaksi, että neiti tuli hakemaan unta meidän sänkyyn,
 niin sain itsekin laitettua ajoissa nukkumaan.

Koko yötä tämä unisieppari ei ole vielä toiminut.
Aamuisin olen herännyt pikkuneiti kainalossa.
Yöt olen nukkunut niin sikeästi, että en yhtään tiedä missä vaiheessa tyttö on meidän sänkyyn tullut.
Miehen mukaan kuitenkin vasta aamuyön tunteina.
Sitten pari muuta kuvaa neitokaisen huoneesta.
Tuliaiseni Tukholman reissulta.
Neidin oma sisustusostos.

MUKAVAA VIIKONLOPPUA!

torstai 13. marraskuuta 2014

Joululehdet esille


Joululehtiä on hieman kertynyt vuosien aikana.
Joka joulu ne kaivan esille . Saan lehdistä joulumieltä, ideoita ja inspiraatiota.
Nyt on taas pino lehtiä olohuoneessa.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Isänpäivä

Eilen vietettiin päivää isien.
Tytöt hoitivat suurimmaksi osaksi aamupalan laittamisesta esille.
Vaikemmissa tehtävissä sain olla apuna.
Edellisenä iltana toivomuksesta tein mutakakun.
Jälleen kerran.
Päädyttiin tähän kun sitä pystyi myös isukki syömään
ja se oli minun helppo valmistaa edellisenä päivänä ruoanvalmistamisen ohessa.

Kävimme myös muistamassa appiukkoa, miehen ukkia ja minun isääni.
Vanhempieni luona tuli otettua muutamia kuvia.
Itse sankari oli valmistanut makoisan kakun.


Joulufiilis nousi kun äitini oli jo laittanut valoja esille.

KAUNISTA VIIKKOA KAIKILLE!

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Pakkasella

Täällä on herätty isänpäivänaamuun.
Tyttöjen kanssa katettiin aamupalapöytä valmiiksi
ja sitten herätettiin isi.
Tässä vaiheessa isi kyllä esitti nukkuvaa.
Meidän perheessä kun se on yleensä minä, joka herää kahvin tuoksuun.

Nyt aamu rauhallisesti kotosalla.
 Päivällä miehen vanhemmille naapuriin,
johon tulee myös mieheni ukki.
Illasta käydään minun vanhemmilla toista pappaa muistamassa.
Tässä kuvia muutaman päivän takaa.
Oli todella kaunis pakkaspäivä.
Aurinko paistoi, pakkanen hieman nipisteli poskia.
 Näytti siltä kuin viereinen pelto olisi kimallusta täynnä.
Kuviin ei tietenkään sitä näkyä saanut vangittua.

HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ ♥

lauantai 8. marraskuuta 2014

Oksia koristeeksi ja kuinkas sitten kävikään

Takan eteen laitoin Riihimäen lasipurkkeihin kynttilän ja muutaman oksan.
Kivaa talven lämpöä sisälle.

Joskus jotkut ovat kysyneet ja ihmetelleet,
 kuinka meillä voi olla näin sisustustavaroita kotona.
Suurinpiirtein meillä on samallatavoin ollut sisustusesineet silloinkin,
kun tytöt ovat olleet pienempiä.
Esikoisen kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa.
Lelut ja kirjat ovat kiinnostaneet aina paljon enemmän.
Kuopuksen kanssa oli "harjoittelua" mihin saa koskea ja mihin ei.
Olen myös kai aika natsimutsi, kun en sisällä anna kovin riehua
 ja meillä on lastenhuoneet leikkimistä varten.
Joten ei ole pelkoa että kynttiläkään leikin tiimellyksessä menisi kumoon.
Mutta nyt on pakko julkaista jälkeen-kuva.
Lapset eivät tosiaan koske minun juttuihin.
Mutta viime yönä oli oksat hävinneet.
Meidän pupunen oli käynyt hieman napsimassa yöpalaa.