keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Vappu

Varvikosta toivotellaan kaikille 
RIEMUKASTA VAPPUA!
Täällä ei ole ilmapalloja puhalleltu, ei serpentiiä heitelty,
ei olla tehty munkkeja eikä simaa.
Foliopallot sentään tytöt ovat saaneet.
 
Töiden jälkeen me hypätään asuntoautoon. 
Lähdetään viettämään vappua kaveriperheen mökille.
Lapset ovat riemuissaan kun pääsevät kavereiden kanssa leikkimään.
Itse tykätään kun saadaan aika varmasti kavereiden kanssa rauhassa saunoa,
samalla jutellen mukavia. Ehkä siinä yks kylmä tulee nautittua.

Olkaahan kiltisti!

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Täällä ollut aika hulina viikonloppu ja alkuviikko.
Aikaa vei mm. Oulun luistelukerhon kevätnäytökset.
Takana todella onnistuneet esitykset.
Voi vain ihailla luistelijoiden taitoa.
Ja kuinka suloisia ovat ne kaikista pienimmät luistelijat, jotka tepastelevat jäällä.
Ja taas se tuli huomattua että tykkään siitä äänestä mikä syntyy luistimen mennessä jäätä pitkin.

Itse kävin yhden esityksen katsomassa ihan yleisössä.
Muuten olinkin tyttöjä auttamassa.
Kiitokseksi hienosti esityksestä neiti sai ruusun
ja vieläpä jäälle heitettynä.
Arjen pienenä ilona äidillekin.

 Ja pää lyö niin tyhjänä etten edes otsikkoa keksinyt


lauantai 26. huhtikuuta 2014

Luistelunäytös

Oulun Energia Areenalla tapahtuu viikonloppuna.
Tänään lauantaina Kärpät taistelee mestaruudesta.
Huomenna jäähallin valtaa aivan toisenlaiset luistelijat.

Jos oulun alueella asuvat kaipaavat sunnuntaille tekemistä, 
niin tulkaahan katsomaan Oulun Luistelukerhon kevätnäytöstä.
Kuva Oulun Luistelukerho
Peppi Pitkätossu-näytös esitetään Oulun Energia-areenalla
sunnuntaina 27.4 klo 12 ja 15
Jääsatu soveltuu kaikenikäisille.

Meillä meneekin viikonloppu töiden ja harrastusten parissa.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Työtuoli mietteitä

Makuuhuoneessa oleva työpiste tarvitsisi jotain työtuolia.
Alunperin minulla oli ajatuksena laittaa siihen pinnatuoli,
mutta se olikin pöytää nähden liian matala.
Tällä hetkellä työtuolina on keittiöstä otettu Artek 66 tuoli, mikä vaikuttaa
istumakorkeudelta hyvältä. 

Tuoleja tutkiessa kiinnitin huomiota siihen, että useimmat tuolit ovat istumakorkeudeltaan 46cm.
Artek kyllä viehättää. Varsinkin tuo vasemman puoleinen Artek 69 (320e)
Nämä tuolit ovat istumakorkeudeltaan 44cm.



Merkki jolla on useampi ihanuus - Hay

Hay Hee (161e) on kevyen näköinen. Sopisi myöhemmin vaikka myös ulkokäyttöön.
Mietityttää kuitenkin millainen tuoli on istua.

Tässä useampi. Jokaisessa jotain kivaa.
Ylhäällä vasemmalla käsinojat, "pesämäisyys" (234e)
Oikealla olevan sirot jalat (239e)
Alimman tuolin jalat (205e)


Muuto
Vasemmalla Visu (229e) puujaloilla. Saatavilla myös metallijaloilla.
Tässä myös istumakorkeus 44cm, niinkuin Artekissa.
Oikealla Nerd (349e), istumakorkeus 46cm.
Näistä molemmista mietityttää se ettei tuolia ole valkoisena.
Toisaalta harmaa olisi myös kiva ja hieman erilainen väri.
Muutkin värit, esim. tuo keltainen, näyttää kivalta mutta ehkäpä siihen kyllästyisin.

Loppuun tuolit, jotka eniten tuntuu oikeanlaiselta minulle meille.

Kartell Masters (183e), istuinkorkeus 48cm.
onkohan liian korkea.
Soveltuvat myös ulkokäyttöön mikä antaa käytölle lisää mahdollisuuksia.

Ja tämä kauneus Vitra DSR (295e)

Nyt mä alan odottamaan lottovoittoa, kun olisi kyllä paljon muutakin ostettavaa.
Onneksi nykyistä tuolia voi vielä hetkisen tuossa käyttää.
Meidän perheen vauva (kuopus 5v) kun istuu vieläkin TrippTrapissa.

Mutta ehkä tällaisesta postauksesta on jollekin toiselle samaa asiaa miettivälle apua.
Ja te joilla on kyseisiä tuolia, niin kertokaahan millaiset tuolit ovat istua.

KAUNIITA HETKIÄ PÄIVÄÄN!



Kuvat: Alin kuva Stockmann
Muut Finnish Design Shop

torstai 24. huhtikuuta 2014

Tulee aika..

Tämä kolahti aikoinaan. 
Nyt löysin taas luettavaksi ja muistutti asioiden tärkeydestä.

Tulee päivä, äiti, jolloin en enää itkekään, kun lähdet huoneesta.
Tulee päivä, jolloin et kuule minun kiukuttelevan kauppareissulla.
Jonain päivänä, isä, en enää pyydä sinua halaamaan keskellä yötä.
Jonain päivänä et enää muista, milloin viimeksi jouduit pyyhkimään poskilleni levinneen suklaan.
Koittaa yö, jolloin et herää vain huomataksesi minun nukkuvan poikittain tyynylläsi.
Koittaa aika, jolloin minua ei enää tarvitse kantaa unisena autosta omaan sänkyyn tai
 kuljettaa reppuselässä kotiin, koska pienet jalkani eivät jaksaneet perille saakka.
Elä siis kanssani hetkessä, äiti.
Ota ilo irti jokaisesta päivästä, isä.
Sillä koittaa päivä, jolloin en ole enää pieni.

Välillä Usein meidän arki on aika kiireistä.
Kalenteri kädessä suunnitellaan arkea eteenpäin.
Missä pitää olla milloin, kuka on siellä ja toinen täällä.
Kas, itse pitäis olla yhtä aikaa siellä ja täällä.

Kalenteriin merkitään työvuorot. Päiväkotiin pitäisi ilmoittaa hoitopäivät.
Kuinkahan monta kertaa nekin on jäänyt ilmoittamatta.
Mitähän siellä hoitotädit ajattelee. On nuokin vanhempia.
Kalenteri kädessä suunnitellaan viikkojen päähän kavereidenkin näkemistä.
Sitten valitan kun tämä meidän arki on niin kiireistä.
Töissä tietenkin pitäis käydä. Ärsyttää ja ahdistaa kun lapset huutaa meidän työssäkäynnistä.
Eivätkö ymmärrä että se on tärkeää.

Untakin tarvitsis. Sillain kunnolla. 
Aamulla väsyneenä ja kiukkuisena miettii, kunpa joskus olisi yö kun saa nukkua kunnolla.
Ei pieniä jalkoja päällä ja käsiä tiukasti ympärilläni (ja nehän eivät ole mieheni kädet).
Ei ahdasta tilaa. Nyt on paikat jumissa yhdessä kohdassa nukkumisesta.
Eikö jo lasten pitäisi nukkua omassa sängyssä.
Ei varmasti kenelläkään muulla ole tämänikäisten kanssa perhepetiä.

Välillä tarvitsee omaa henkireikää vaikka lenkkeilyn muodossa.
Ei kukaan vaatimassa mitään. Yksin musiikkia kuunnellen.
Kaverin kanssa juoruilen.
Sinnekin täytyy joskus lähteä salaa. Joku voi jäädä huutamaan perään.
Äitiä tarvitaan just nyt, eikä isä tietenkään silloin kelpaa.

Toisinaan lapsilta tulee puheluita jatkuvasti.
Milloin olet kotona. Sinun pitäisi olla jo kotona.
Tule nyt jo kotiin.
Selitystä pienelle.
Hetken päästä puhelu toistuu lähes samana.
Sillä hetkellä se hieman ärsyttää.
Pitäisi tehdä muutakin, vaikka niitä töitä. Taas.
On tämäkin aikamoista oravanpyörää.

Mutta se muistutus..
Oikeasti joskus varmasti koittaa päivä kun tuijotan tyhjää kalenteria.
Ehkä yritän keksiä sinne jotain menoja.
Onhan se paukkunut täytenä monia vuosia.

Koittaa aika, jolloin lapset eivät varmasti välitä milloin olemme töissä.
Töihin ei satele puheluita, milloin tulemme kotiin.
Voi olla että kotona ei kukaan odota juuri minua.

Tulee öitä, jolloin herään siihen kun sänky tuntuu tyhjältä.
Ei ole niitä pieniä käsiä ja jalkoja, jotka nyt tuntuvat olevan yöllä joka paikassa.
Varmasti on tulossa öitä, jolloin mietin missä lapseni nyt ovat.
Toivoisi niiden olevan siinä kainalossa. Perhepedissä.

Tulee aika, jolloin saan ottaa aikaa itselleni kenenkään huutamatta perääni.
Haluten itse huutaa "Nyt Äiti lähtee lenkille",
 kenenkään siitä välittämättä tai edes kuuntelematta.

Tulee aika kun huomaan tämän hetkisen elämän olevan vain kasa muistoja.
Toivoen että saisin hetkeksi tämän ajan elämästäni takaisin.
Toivoen etteivät lapseni kasvaisi niin nopeasti.
Lupaan yrittää nauttia tässä ja nyt.

Kodarin iltatunnelmaa

Erään illan tunnelmaa meidän kodinhoitohuoneessa.
Omenapuun oksa. Omenankukan tuoksua kynttilästä.
Kuitenkin joku miettii mikä tuo vihreä on.
Se on esikoisen tekemä saippua isänpäivälahjaksi.
Eihän sellaista raaski käyttää.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Kotimme laiminlyöty tila

Minulle napsahti kotimme laiminlyöty tila-haaste Kaksin kaksiossa-blogin Lauralta.
Kiitoksia tästä, vaikka mielelläänhän näitä laiminlyötyjä tiloja ei esittelisi ;)

Niinkuin monella muullakin niin meilläkin se unohdetuin tila on kodinhoitohuone ja pesuhuone.
Aika monesti nämä tilat ovat arjessa muodostuneen kaaoksen vallassa.
Kuvissa siis hieman siistitty versio.
Asuessa olemme huomanneet kuinka kaipaisi eri tyylistä tilaa.
Aikoinaan kun rakennettiin ei osannut ajatella asumista lapsiperheen näkökulmasta.
(Esikoinen syntyi raksaprojektin aikana.)
Samoin noita eläimiä on vain kertynyt, joiden vuoksi myös kaipasi eri jutut.
Muutenkin sitä oli silloin kahdeksan vuotta sitten nuori ja tietämätön rakennus/asumisjutuissa.

Kodinhoitohuoneeseen mennään keittiön kautta.
Samoin meidän makuuhuoneesta on tänne, ns. märkätiloihin, ovi.

Nämä kuvat ovat otettu keittiön/kodinhoitohuoneen ovelta.
Yksi tila ongelma on pupusen häkki.
Pupunen tykkää oleskella noissa huoneissa.
Siitä pääsee tarpeen vaatiessa käymään myös keittiössä.

Näin asuessa ollaan huomattu, 
kuinka talopaketissa ollut ns. normaali väliovi ei ole järkevin ratkaisu märkätiloihin.
Lapset kun käyvät suihkussa niin sitä vettä lentää myös oviin,
vaikka suihkuverhollakin ollaan yritetty asiaa ratkaista.
Tämän oven sijaan olisi lasiovi paikallaan,
kunhan se vaan menisi ostoslistan kärkeen.
 Alunperin tämän huoneen yhteyteen oli suunniteltu pieni vessakoppero,
jossa olisi ollut tila vain pienelle käsienpesualtaalle.
Me päätettiin jättää seinät rakentamatta, että saatiin lisää kaappitilaa.

Rakennusvaiheessa halusimme koiralle oman pesupaikan.
Samoin leveys tehtiin silloisten lastenvaunujen suhteen.
Kätevää on ollut myös mutaiset lapset tuossa riisua.
Siihen aikaan tämän tyylisiä ei paljon näkynyt vaan ritilä oli suoraan oven edessä.
Nykyään näitä on nähnyt ja haluaisi omankin muokata hieman erilaiseksi.
Siinä vaan olisi aikamoinen homma.
Seinälle on päässyt isänpäivälahjat muutaman vuoden takaa.

Pöytätasolla täytyy pitää kissanruoat, ettei koira niitä söisi.
Koirulilla kun on tarkka ruokavalio jatkuvien korvatulehdusten vuoksi.
 Siinä on sopivasti kahden elukan ruoat saatavilla.
Esikoinen kädenjälki nähtävillä.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Oksat omenapuun

Aina ei tarvitse paljon aihetta iloon.
Omenapuun oksat pienin vihertävin lehdin ilahduttavat minua keittiössä.
Sehän on taas uuden viikon alku.

ILON HETKIÄ!

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Pääsiäistä

Pääsiäisenä meidän kahvipöydässä oli Valion ohjeella tehty Hyydytetty valkosuklaa-limekakku.
Lintu oli innostunut hieman munimaan pesäänsä.

Tytöt saivat uudet potkulaudat ja niitä on testailtu.


Pihamaata tullut hieman tutkittua.
Raparperi kivasti jo nostaa päätään ja lehtikin tullut.

Huomenna se olisi karu totuus ja paluu arkeen.
Jotenkin näihin lomapäiviin jo ehti tottua.

Muutama räpsy




Muutama räpsy esikoisen huoneesta.
Tänne suunnitelmissa seinäpinnat uusia kun vaan osaisi päättää
millaista tänne haluaa.
Maalia vai tapettia.
Entä molempia.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Mukavaa kiireetöntä aikaa

 Miten siellä on pääsiäinen mennyt?

Suklaamunia ja helmililjaa
Täällä on nautittu vapaapäivistä.
Eilen iski pieni kevätsiivous inspiraatio.
Osan kaapeista kävin läpi.
Lapsilla oli tehtävänä käydä oma dvd-kokoelma läpi
ja katsoa mitkä dvd:t saavat lähteä kirpparille myyntiin.
Aika monesta luopuivat. 
Takana on ajat jolloin titinalle, muumi, pingu ja pororo olivat suosikkeja.

Kuopus lähti yökyläilemään. 
Esikoinen nauttinut hiljaisuudesta ja omasta rauhasta.
Kiirettömästä ajasta.
Aamulla ensimmäisenä oli pikkusisko mielessä.

KAUNISTA PÄIVÄÄ!

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Mitä on tullut syötyä

 On tullut tehtyä puolukkapuuroa, eli prinsessapuuroa.
Eipä tyttömäinen nimi ja väri saanut meidän neitejä innostumaan tästä herkusta.
 Sen sijaan neidit söisivät jatkuvasti kukkakaalta ja porkkanaa.
On kuulemma melkein parempaa kuin karkki.

Minulla on ollut puolukkapuuron lisäksi joku tomaatti-mozzarella-kausi menossa.

Laitetaanpa loppuun kuva kuopuksen nimpparikakusta,
minkä tein tässä jo jonku aikaa sitten talvella.

Äiti miksi sä kuvaat ruokia?
Jaa-a, siinäpä hyvä kysymys.
Kuvataan ja syödään myöhemmin silmillä.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Aika helmi

Olen ihaillut vain kuvista.
Nyt se on meilläkin.
Helmestä vielä isommaksi kunhan tuosta avautuu.

KAUNISTA PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE! <3

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Kiva kun olet täällä


Sain tämän tunnustuksen Katjalta.
Kiitoksia <3

Tunnustuksen haluaisin antaa monelle bloggaajalle.
Jokainen blogi jota seuraan antaa itselleni jotakin.

Nämä kaksi bloggaajat nousi tällä hetkellä ylitse muiden.
He itse varmaan arvaavat miksi.
Olkaa hyvä <3

Jonna Hippusellinen unelmia-blogista

Marru Matkanvarrelta-blogista

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Zoco Home toivelista

Zoco Home heitti bloggaajille keväisen haasteen.
Tarkoitus on tehdä oma toivelista, jossa on vähintään kolme tuotetta.
Kilpailussa raati palkitsee kolme blogijulkaisua.

 Zoco Home on marokkolaisten sisustustuotteiden erikoisliike.
Vaikka meidän kodin sisustus ei varsinaisesti sitä tyyliä olekaan,
niin löysin kyllä valikoimista useamman tuotteet minkä voisin meille kotiuttaa.


Tässä on minun toivelistani.

Valkoinen Pouf on ollut jo kauan haaveenani.
Korikassi olisi kiva kesäksi rannalle. Voisihan sitä käyttää myös kauppakassina.
Keramiikka astiat vaan vetivät puoleensa. Kyllä kelpaisi.
Hamam-lyhty yksinkertaisen kaunis.

Mitä sinun toivelistalla olisi?
Zoco Home sivuille pääset tästä

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Höyheniä ja pajunoksia


Monessa lapsiperheessä on viime päivinä koristeltu pajunoksia, niin myös täällä.
Meiltä ei lähtenytkään kaksi noitaa virpomaan. Tytöt päättivät olla kissoja.
Virpomiset kyllä rajoittuu vain omiin mummuihin ja pappoihin.
Vielä ei ole tarpeeksi rohkeutta lähteä naapureiden ovien taakse virpomiskierrokselle.

Kuopus toi päiväkodissa tehdyn ruohon koti kasvatukseen.
Hieman myöhään jättivät kylvöhommat,
mutta kyllä nyt hieman vihreää pilkistää.

KAUNISTA PALMUSUNNUNTAITA!