keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Haastetta pukkaa

Meena Hjem, Kjære Hjem.-blogista heitti minua tällä kivalla haasteella. Kiitoksia <3 
Haasteen säännöt tulevat tässä:

1. Kerro pari asiaa itsestäsi tai päiväsi kuulumisista. Liitä myös kuva.
 2. Vastaa haastajan kysymyksiin, jos se tuntuu sinusta mukavalta.
3. Voit muuttaa haasteen sisältöä mieleiseksi.
4. Keksi haluamasi määrä kysymyksiä.
5. Haasta haluamasi määrä blogeja mukaan.
1. Kerro pari asiaa itsestäsi tai päivän kuulumisista. 

Kello 12. Onhan tässä jotain jo ehtinyt tehdä, vaikka iltavuoron takia tuntuu että päivä vasta aluillaan.
Esikoisen huolehdin kouluun. Sen jälkeen normaalin tapaan nautin aamupalani koneen äärellä.
Kuopuksella oli kerrankin yksinään oikein loistava leikki!
Lopulta täytyi käskeä leikki lopettaa ja lähteä päiväkotia kohti.
Samalla reissulla kävin itse hoitamassa yhden työjutun.
Nyt aion laiskotella läppäri sylissä siihen asti että täytyy suunnistaa töihin.
(ja nyt jätän sen kuvan liittämättä)
2. Vastaa haastajan kysymyksiin

1. Mikä on suosikkiesineesi sisustuksessasi?
Tykkään hurjan paljon pinnatuolista, mikä on mummultani peräisin.
Siinä on muistoja ja elämää. Pienet kolhutkin ovat vain osa tarinaa.

2. Minkälaiseksi kuvailisit sisustustyyliäsi?
kotoisa

3. Miten rentoudut parhaiten?

musiikkia kuuntelemalla

4. Kenen antaisit sisustaa kodissanne olevan tyhjän huoneen lattiasta kattoon, 
JOS et saisi sitä itse tehdä?
Varmaan jonkun ammattilaisen.
Äitini osaa myös sisustaa sellaista, mikä maku kelpaa minullekin.

5. Oletko jouluihminen? Miten joulu näkyy kotisi sisustuksessa?
Kyllä mä taidan olla. Lasten myötä se on saanut jotenkin uuden merkityksen.
Joulua varten ei uusita tekstiilejä. Joulusisustus näkyy valoilla, kynttilöillä ja  tontuilla.
Joka vuosi lapset tuovat myös uusia jouluaskarteluja, mitkä pääsevät esille.

6. Lempiohjelmasi telkkarista?
Ruotsalaiset poliisidekkarit on hyviä.
Lisäksi tykkään katsoa eri ammateista kertovia ohjelmia.
Musiikki ja tanssiohjelmaa.

7. Mikä on suurinta herkkuasi?
Jäätelö! Mansikat!


Kun vihdoin sain kysymyksiin vastattua, niin en enää tätä pidempään pitkitä.
Jätän laittamatta haastetta eteenpäin.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Onhan nämä aina kivoja. Saa tietää bloggaajasta hieman enemmän. Itse vaan olen tosi huono keksimään kysymyksiä, tai ainakin hyviä kysymyksiä :)

      Poista