keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Keskiviikkoa

 Tänään ollut taas hetkeen viimeinen vapaa. Huomenna sorvin ääreen.
Päivän täydeltä on ollut ohjelmaa.

Kuopuksen kanssa käytiin kampaamossa ja shoppailemassa. 
Tietysti välillä täytyi käydä myös kahvittelemassa, että jaksoi.
Sattumalta kauppakeskuksessa nähtiin eräs vanha tuttu.
Hieman ujo olen, mutta sain avattuani suuni ja kysyttyä oletko J***
Mikä kiva tunne itsellä kun ns. ylitin itseni. Vielä kun toinen sanoi että oli itse miettinyt samaa,
muttei ollut vaan uskaltanut sanoa mitään. Kiva oli kuulla kuulumiset.
Samalla itse yritti lyhyesti kertoa, mitä meille on tapahtunut tämän neljän vuoden aikana kun ei olla oltu yhteydessä.
Niihin vuosiin mahtuu Paljon!!

Ollaan saatu nauttia aivan ihanasta kesäisestä ilmasta.
Lapset halusivat iltapäivällä nauttia välipalaa kuistilla.
Täytyihän siellä itsekin päiväkahvi juoda.


Illasta meillä oli Nosh-lastenvaatekutsut.
Lapset odotti kavereita kylään. Valitettavasti esikoiselle yhtäkkiä iski huono olo ja nousi kuume.
Onneksi mummula naapurissa ja pappa kotona, joten tyttö meni sinne kutsujen ajaksi.

Tykkään leipoa ja haluaisin tarjota jotain itse tehtyä kun meillä käy vieraita.
Tänään kuitenkin päivä meni kauppoja kierrellessä.
Sen jälkeen hieman kotitöitä ja ihanasta ilmasta sekä lapsista nauttien.
Kun tarjottavana täytyi olla gluteenitonta, niin Almondy kakut on hyvä valinta.
Oikeastaan meidän perhe tutustui paremmin näihin kakkuihin Ruotsissa asuessa.
Siellä ne oli edullisempia kuin suomessa. Niin herkullisia. Kannattaa testata jos ei ole tuttuja!
Kutsuista ei kuitenkaan sen enempää. Jotain tuli ostettua, ja siitä lisää myöhemmin.


6 kommenttia:

  1. Hauskan kesäisiä tunnelmia - ja hetket lasten kanssa ovat parhaita♥ Almondyt ovat tuttuja - taitaa pakkasessa olla tälläkin hetkellä pahan päivän varalle;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyi viettää lasten kans hetkiä eilen, kun tulossa on muutama iltavuoro jolloin sitä aikaa ei paljon ole.
      Meillä ei kyllä säästyi pakkasessa tuollainen herkku :)

      Poista
  2. Ihanat vapaat ollut, ja ilmat mistä saanut nauttia :-)

    Nuo kakut on niiiiin hyviä, ja tuo mousse versio myös :-)

    Mukavaa torstaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa jatkuisi hyvät ilmat :)
      Mukavaa torstaina myös sinulle! <3

      Poista
  3. Hei kiitos tuosta gluteenittomasta kakkuvinkistä, voisinkin itse kokeilla sitä. :)

    VastaaPoista