sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Päiväpeiton säilytys yöaikaan

OIKEIN IHANAA SUNNUNTAITA!
Minä aloitan sunnuntain inspiraatiokuvilla ja haaveilulla.
Tänään on myös anopin synttäreillä käynti.
Sen jälkeen toiseen kyläilypaikkaan.

Oon jo pitkään miettinyt, että pitäisi keksiä päiväpeitolle ja koristetyynyille yöksi joku paikka.
Meillä ne on usein helppo nostaa saunan puolelle kun pesuhuone/sauna oven toisella puolella.
Sitten kun sauna on lämmin, niin saakin miettiä minne ne laittaisi.
Lattialle en mielellään niitä nostaisi, kun kaksi karvakuonoa löytää heti mieluisan nukkumapaikan.

Jos makuuhuoneeseen laittaisi jonkun nojatuolin.
Tai sängyn päätyyn jakkaran tai senkin.

Ikean sivuilta otin kuvia eri nojatuoleista ja raheista, mitä voisin miettiä.
Vepsäläisellä oli myös paljon kivoja vaihtoehtoja, mutta ei varmaan pitkään aikaan budjettiin sopivia.
Niitä en nyt tähän edes esille laita.




Kodin 1:ssä oli oikeastaan vain yksi tuoli vaihtoehdoksi
Kuva kodin1
Katsotaan sitten vielä hieman inspiskuvia

Kuvat ikea.fi






Millaisia säilytysratkaisuja teillä on yöksi päiväpeitolle?

12 kommenttia:

  1. Meillä on kokoontaittuva pyykinkuivatusteline makkarissa. Laitan peiton aina siihen yöksi. Teline ei ole tiellä päiväsaikaakaan, mutta saa kätevästi kasaan jos häiritsee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä myös joskus näin jos siinä on pyykit kuivumassa. Mielellään pitäisin kuitenkin kuivaustelineen kodinhoito- tai pesuhuoneen puolella.

      Poista
  2. Meillä on kaapissa päivänpeitto. Toinen vaihtoehto olisi iso kori, minne saisi koristetyynytkin päiväpeiton kaveriksi sinne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kori minulla myös kävi mielessä kun tuota yhtä inspiskuvaa katsoin.

      Poista
  3. Meillä se roikkuu puoliksi jalkopäässä tai lattialla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä päiväpeitto niin liukasta materiaalia että se ei pysy jalkopäässä. Hetkessä lattialla kun joku siihen vähän potkii. Ja tälläkin hetkellä sängystä on tila aika vähissä kun kaikki neljä tässä on, ettei tähän enää päiväpeitto mahtuisi ;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. On se kyllä ihanan näköinen. Pitäisi käydä koeistumassa

      Poista
    2. Ihan vaa vinkki-vinkkinen :)

      http://www.kodin1.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=3444&productId=554550&shopId=3020000&compartmentId=3020200&categoryId=3020201&catalogId=3444&ddkey=ProductDisplay

      -LOVE-

      Poista
    3. Kiitti vinkistä! Voi että miks just nyt alennuksessa. Saa nähdä raaskiiko ostaa kun kiinteistöveroillakin tänään just muistettiin :D

      Poista
  5. Meillä on tuo Ikean Karlstad makkarissa, aluksihan sen idea oli, että siinä voi istuskella ja lukea kirjaa yms. mutta oikeastihan siinä on yleensä päiväpeitto ja vaatteet odottamassa omaa paikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ollut vähän myös oma idea, mutta tuskin toteutuisi :)

      Poista