perjantai 30. marraskuuta 2012

Joulukalenteri



                                                  

Tyttöjen joulukalenteri odottaa huomista. Jokaiselle päivälle ei ole vielä yllätystä. 
Ensimmäinen kerta kun edes laitan yllätykset valmiiksi. 
Nyt vain pitää toivoa, ettei meidän pikkuneiti ole liian utelias.

Perinteiseena tapaan kalenteri menee kaavalla - yhteinen, kuopus, esikoinen, yhteinen...
Yhteisissä päivissä on kivaa yhteistä puuhaa, esim. jouluaskartelua, kauneimpia joululauluja kirkossa, pipareiden leipomista jne.

Aikaisemmin meillä on ollut pussikalenteri. Nyt tein puun oksineen ja siihen paketteja roikkumaan.

Vielä pitäisi laittaa kalenteri seinälle. Eihän se noin pysy kun koiralle ja kissalle tulee iltavilli. 
Kuvaa katsoessa huomasin että yhdestä kohdasta puuttuu lankaa.  

Ekoihana-kutsut

Eilen järjestin ekoihana-kutsut. Ekoihana myy lastenvaatteita, koruja ja lastenhuoneen sisustustuotteita. Tuotteet ovat turvallisia, myrkyttömiä sekä ympäristöystävällisiä. Kotimaista designia.

Kutsuilla vaan nopeasti otin muutaman kuvan katsomatta niitä edes sen tarkemmin. Näköjään tytöt oli taas laittaneet jonkun asetuksen päälle. Tuli vielä huonompia kuvia kuin yleensä.

Tytöille tuli jotain ostettua ja myös itselle. Niistä lisää myöhemmin kunhan tuotteet tulevat postilaatikkoon.
Koruihin kyllä ihastuin. Ihanan tuntuisia kädessä. Sieltä tulikin monta lempparia.



Korut siinä sekaisin


 
Leivon puolukka-mustikka-valkosuklaakakkua. Oli kyllä herkullista.
Jos jaksan, niin tänään vielä leivon samanlaista uusiksi kun tulossa ystävä illalla kylään.



torstai 29. marraskuuta 2012

Muuton Myy uusissa väreissä



Olen jo aikaisemmin ihastellut Muuton Myy-valaisimia. Sopisi oikeastaan vähän joka paikkaan.

Nyt tästä ihanasta valaisimesta on tullut kaksi aivan uutta, ihastuttavaa väriä. Roosa ja vaaleanvihreä.
Finnish Design Shop sai uutuudet valikoimaan yksinoikeudella. Vuoden 2012 aikana et saa näitä muualta.

Molemmat todella suloisia värejä. Vaaleavihreä vei kuitenkin voiton. Vai sittenkin roosa?
Vaikea päättää.

Mitä mieltä sinä olet?



Tyttöjen wc

Tänään on tullut tehtyä viikkosiivous. Illalla kutsut, mistä postaan luultavasti huomenna, ja viikonloppuna ohjelmaa. Näin saadaan viikonloppu nauttia puhtaassa kodissa.

Samalla tuli otettua valokuvia. Ajattelin esitellä meidän wc:n.
Rakennusaikana suunniteltiin, että tämä on oikeastaan vain vieraiden käytössä.
Taloon kun tuli kaksi tyttöä, niin eihän se oikein onnistukaan. Nyt tämä on nimeltään tyttöjen vessa.


Koruja riittää

Kynsilakat ja käsikoruja
Tyttöjen peikot vahtii kaapin päällä


Sydän tuli laitettua ikkunaan. Tuli vaan tosi huono kuva. Jos joku ihmettelee, niin ikkunan takana näkyy tikkaat. Tuosta projektista en olekaan vielä tänne kirjoittanut.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Herätyskello

Mulle on tullut ongelmaksi etten herää enää puhelimen herätykseen. Taas tänä aamuna esikoinen myöhästyi eskarista ja itse fysioterapiasta. Mies on jo aikaisemmin sanonut, että mulle pitäisi ostaa herätyskello. Tänään kun kuuli meidän aamusta sanoi, että nyt se herätyskello ostetaan.

Eikö sitä herää paljon paremmin, jos on herätyskello mistä oikein kovasti tykkää?
Jos on niin ihana kello, että sitä tykkää katsella? Sittenhän varmasti aamulla saa silmät auki.
Eikö nämä olisi ainakin hyvät perustelut miehelle?

Kaikki kyseiset kellot Stockmannilta.
Ylhäällä Karlsson Sweet Diamond-herätyskello ja Philippi Giorgio-herätyskello
Alhaalla Philippi Donatella-herätyskello ja Villa Stockmann kello
Myöhemmin luin tarkemmin niin tuossa Villa Stockmannin kellossa ei taidakaan olla herätystä.                      Harmi, koska oli ehkä minun lemppari.

Kuvat täältä




Tänne on tullut muutama uusi lukija. Tervetuloa! Toivottavasti viihdytte.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Yhdessä

Päivät tuntuvat menevän vauhdilla ja ajatukset olevan jo siellä joulussa.
Jospa välillä tänne kirjoittaisin ihan arkijuttuja. Niitä arjen pieniä iloja. Välillä kun on huonompia hetkiä näitä on hyvä miettiä.

Arjen pieni ilo on, kun koko perhe on syömässä yhtä aikaa. Kun ollaan kaikki yhdessä pöydän ääressä, niin tulee vaihdettua päivän kuulumiset. Neuvolasta saatiin tästä positiivista palautetta. Nykyään kun kuulemma arjen kiireet vie mennessään eikä monet tätä harrasta.

Aina ei tule syötyä päivällistä yhdessä. Toisinaan tytöt lähtevät heti päiväkodin jälkeen mummulaan. Sellaisina päivinä iltapala yritetään nauttia yhdessä.

Eilen oli iltapalaksi rahkaa, mitä meillä on aika usein. Ollaan huomattu, että tytötkin syö sitä vaikkei paljon sokeria laiteta. Eilen nautimme mansikkarahkasta. Meillä vanhemmille lisättiin pellavarouhetta. Itse laitoin vielä päälle vähän mustikoita. Nam, herkullista.




Jouluhaaste

Kahden kerrostalon asukkeja-blogista nappasin jouluhaasteen. Itse olen alkanut enemmän nauttimaan joulusta, kun sain omia lapsia. Tytöt jo odottaa milloin saavat aloittaa joulukalenterin. Vielä 4 yötä!

Kysymyksiä joulusta

Mikä tuoksu kuuluu jouluusi?

  * Kuusi, kaneli ja piparit

Lempi jouluruokasi joka ei saa puuttua pöydästä?

  * Meillä rosolli on ollut aina vain punajuuren ja omenan palasia. Parasta!

Herkkusi jota täytyy joka joulu saada?

  * Suklaa. Nyt vanhempana oppinut siitä tykkäämään.

Mieluisin joulujuomasi?

  * Glögi, tietysti

Mikä joulukoriste on erityisen tärkeä tai merkityksellinen?

  * Aarikan tontut. Niitä ollut jo lapsuuden kotonani

Mikä joululaulu tuo joulutunnelman?

  * Tykkään monesta joululaulusta. Mainitaan Tulkoon joulu, Varpunen jouluaamuna ja Tonttu

Kerro jokin lahja lapsuudestasi joka on jäänyt mieleen?

  * Eräs ihana pyjama minkä sain mummulta lahjaksi. Se oli käytössä niin kauan että kului puhki. Mummu oli kai ostanut vähän kasvunvaraa mutta en luopunut niistä vaikka lahkeet ja hihat oli liian lyhyet. Ei se unta haitannut.
 

En laita tätä haastetta eteenpäin erityisesti kenellekään. Saa ottaa kuka haluaa.

Tuolin muutos






Miehen lapsena tekemä tuoli sai valkoisen maalin pintaansa.
Nyt tämä sopisi hyvin takan viereen ja siihen mailegin tonttu joulun ajaksi.

Kuva www.wilhelmiinankammari.fi

maanantai 26. marraskuuta 2012

Lahjavinkkejä

Kävin katselemassa Room21 sivua. 
Siellähän on aina vaikka ja mitä ihanaa, josta enimmäkseen saan haaveilla. 
Uskon siihen, että joskus ne haaveetkin toteutuu. 
Tosin mun tapauksessa jossain vaiheessa haave voi jo vaihtua johonkin toiseen.

Huomasin, että sivulla oli laitettu lahjaideoita eri hintaluokkaan. 
Leikin ajatusta että jokaisesta hintaluokasta saisin valita itselleni yhden lahjan. 
Siihen en ottanut huomioon Iittalan tuotteita tai niitä mistä olen täällä jo kirjoittanut. 
Alla kollaasi, mitkä minun toivelistalla.


1. Cyber tyynynpäällinen House Doctor 32e            2. Pyöreä kori, 2-pakkaus, House Doctor 45e

3. Cosy huopa, House Doctor 116e                           4. Componibili, Kartell alk. 80e

5. Bourgie pöytävalaisin, Kartell alk. 244e

Lopuksi lapsille-kohdasta valitsin Taxy-ripustinkoukku, Maze 16e
Kumpikin tyttö varmasti tykkäisi. Onhan meillä itsellä mäykky.



Maanantai

Niin se viikonloppu meni nopeasti. Jouluun on aikaa enää alle kuukausi. Tälle viikolle on taas melkeinpä joka päivä jotain ohjelmaa.

Tänä aamuna viedessä tyttöjä päiväkotiin huomasin että puoli yhdeksän aikaan oli vielä pimeää. Meidän tiellä sen jotenkin huomaa erityisesti, kun ei ole katuvaloja. Eikä ole sitä luntakaan, että näyttäisi edes vähän valoisemmalta.

Eilen tuli vihdoin ostettua myös koiralle heijastinliivi. Paljon on omalla pihalla vapaana. Toisinaan käyttää omaa valtaa ja käy tiellä mutkan. Nyt ainakin näkyy.

Mukavaa viikkoa!



sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Joulumarkkinat

Täällä meilläpäin järjestettiin ensimmäistä kertaa entisajan joulumarkkinat.
 Paikalla oli paljon ihmisiä. 
Toivottavasti tällaiselle tapahtumalla olisi myös jatkoa tulevina vuosina.

Tytöt tietysti halusivat joulupukkia katsomaan. Itseä kiinnosti joulutunnelman hakeminen.
Kun alkoi hämärtymään alue muuttui ihanan näköiseksi. 
Jouluvalot ja lyhdyt tulivat enemmän esille.

Ensimmäisenä käytiin joulupukkia tervehtimässä. Tyttöjä vähän jännitti.
Joululauluja oltiin laulamassa aika kauan. 
Itseä vähän ihmetytti, kuinka ihmiset ei siihen paikkaan kovin jäänyt. 
Ei meitä ollut kuin muutama ihminen. Tytötkin lauloivat innoissaan tuttuja lauluja.

Myyjiä oli paljon. Itselle en nyt mitään ostanut. 
Tytöt saivat omalla rahalla ostaa jotain.
Kuopus ihastui virkattuun pupuun ja esikoinen pehmoiseen pöllöön.









lauantai 24. marraskuuta 2012

Aamulenkillä


Tytön ollessa harrastuksessa hyödynsin aikaa lenkkeilyyn. Tykkään kävellä asutusalueilla.
Varsinkin vanhoissa taloissa on ihanaa ja arvokasta tunnelmaa. Olisi niin kiva kuulla talojen tarinat.     Nähdä millaisia tällaiset vanhat puutalot ovat sisältäpäin.
Joissakin taloissa oli jo jouluvaloja laitettu ikkunoihin. Kivasti piristää ohikulkijoitakin.
Mukavan aamulenkin jälkeen on kiva jatkaa lauantain viettoa!

perjantai 23. marraskuuta 2012

Perhosia ja lumiukkoja

Esikoisen taulukollaasin toiseen tyhjään kehykseen tein perhosia lentelemään.
Toiseen kehykseen tyttö haluaa luistelujoukkueen kuvan.



Huonoja kuvia tulee näin harmaalla ilmalla, mutta ei voi mitään.
Tuolta yhdestä kuvasta heijastaakin jotain..
Lumiukot on päässyt kaapista pois tuomaan valoa neidin huoneeseen.


Ihanaa viikonloppua kaikille! Meillä on viikonloppu suunnitelmissa joulumarkkinoilla käynti. Ehkä siitä tuleekin myöhemmin postaus

Elloksen alesta

Olen monta kertaa käynyt Elloksen sivulla katsomassa -70% tuotteita.
Oikeastaan ale-tuotteista on vain yksi tuote jäänyt mieleen pyörimään. Tänään päätin tilata.
Kylpyhuoneeseen hyllykkö. Toivottavasti on hyvä.


Ostoskoriin lähti myös joululahja itselleni. Oli niin hyvässä alennuksessa.
Siitä lisää ehkä myöhemmin.

torstai 22. marraskuuta 2012

Sydämet

Tarkoitus ostaa meidän makuuhuoneen ikkunaan uusi koristevalo täksi jouluksi.
Sydän tietenkin lemppari tähän huoneeseen.

Anttilassa näin Airamin puuvillalangasta virkattua kovitettua pitsiä. Ihastuin aluksi ihan täysin.
En sitä silloin ostanut, kun ajattelin prismassa saman olevan ja käytän hyväksi asiakasomistajapäiviä.    Eihän sitä siellä ollutkaan ja Anttilaan olisi pitänyt päästä uudelleen.






Eilen mainoksia selatessa tykästyin myös toisenlaiseen sydämeen. Airam, kristallisydän.
Nyt pitäisi tehdä päätös kumpi sydän voittaa taistelun.

Kuvat netanttila

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Asahi

Oon saanut ensimmäisen kerran tutustua Asahi-liikuntaan jo viime keväänä.
Tykästyin kyllä heti. Olisi hyvää vastapainoa zumballe, mitä harrastan.
Valitettavasti Asahi tunti olisi silloin, milloin mies on harrastamassa.
Kotona oon yksinään välillä tehnyt näitä harjoituksia.

Vuoden alusta on kuitenkin tulossa muutos. Meidän lähettyvillä alkaa torstaisin Asahi.
Mun ajatuksia on luettu!

Onko tämä lukijoille tuttu liikuntamuoto? Onko tullut kokeiltua?
Kannattaa tutustua jos ei ole.

Tässä suoraan tekstiä Asahi Health terveysliikunta ry:n sivulta

Asahi on monitasoinen terveysliikuntajärjestelmä, jossa yhdistyvät sekä itämaisen että länsimaisen terveysliikunnan parhaat perinteet. Liikkeissä koko keho avataan systemaattisesti niskasta nilkkoihin. Liikkeet ovat pehmeitä ja ne tehdään hengityksen kannattelemana. Asahi on fysioterapian kaltainen liikuntamuoto, jossa on myös liikunnallisia elementtejä. Liikkeet on suunniteltu tarkoituksella yksinkertaisiksi, jotta jokainen voisi alkaa harjoittaa niitä heti. Asahiin ei ole osallistumiskynnystä. 

maanantai 19. marraskuuta 2012

Designtarrat-kilpailun voittaja

Kilpailuun osallistui yhteensä 34 arpaa. Muutaman osallistujan jouduin hylkäämään. Kilpailuun vaadin lukijaksi liittymistä. Näin ei ollut, tai lukijana oli eri nimellä ettei ollut tunnistettavissa.

Kiitos osallistumisesta ensimmäiseen blogiarvontaani.
Tervetuloa uudet lukijat! Toivottavasti viihdytte jatkossakin! :)
Kiitos Designtarrat yhteistyöstä!

Kirjoitin osallistujien nimet ja leikkasin arpalipukkeiksi.
Onnettarena sai toimia kuopus, joka joutui hetkeksi keskeyttämään kirjainten opiskelun.




Onnekas voittaja on SikSak kommentilla:  
 "Suosikkini on Tikru ja Nalle Puh tarrat. Mukaan arvontaan tahdon."


Paljon onnea voittajalle! Laita minulle sähköpostiin (kotihiirivarvikossa@gmail.com) yhteystietosi ja tarravalintasi, niin ilmoitan ne Designtarralle.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Tähtiä

Tähti oli ilmestynyt olohuoneen ikkunaan sillä aikaa kun olin pois kotoa. Kaupasta tuli ostettua ihanat tähtikoristeet olohuoneen ikkunoihin. Otin viime jouluna ostetut tähtipallot esille. Mun suosikki edelleen.
Eilen ostin tämän vuoden ensimmäisen konvehtirasian. Joululehtikin tuli perjantaina postissa. Kaupasta tuli ostettua toinenkin lehti. Otin esille myös osan vanhoista joululehdistä. Suklaa, lehdet, musiikki, oma koti ja perhe. Mukava sunnuntai. 






Ajatukset joulukuussa

Kuva www.apureportteri.fi



Joulu on jo kovasti mielessä. Ensimmäisiä lahjojakin ostettu. Välillä jo mietitty, missä aatto vietetään. Mitä herkkuja joulupäiviin leivotaan. Millaisen lahjan tänä vuonna saavat kummit ja päiväkodin tädit.
Pimeän tulo vei luultavasti vähän energiaani. Nyt alan kuitenkin hieman taas innostumaan. Kohta voi laittaa jo ensimmäiset jouluvalot ikkunoihin ja ulos. Kynttilöitä poltetaan lähes päivittäin.

Pieni ajatus on käynyt mielessä yrittäisinkö tehdä blogin joulukalenterin. Tyttöjen kanssa varmasti joulujuttuja askarrellaan ja leivotaan. Kuten olette ehkä huomanneet tykkään runoista. Joku päivä kalenterissa saattaa olla joku kaunis jouluruno. Kalenterissa olisi joulun hankintoja ja kodin laittamista jouluun. Sitä mitä olisi ilman kalenteriakin. Haluaisin kuitenkin itselle vähän haastetta. Joulukuun joka päivä postaus. Se vaatii paljon ideoita! Olisiko teillä lukijoilla heittää niitä minulle? Mitä olisi mukavaa lukea/nähdä joulukalenterissa?
Vielä en kuitenkaan täysin lupaa mitään. Tämä idea vaan pyörii nyt mielessä.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Arvontamuistutus



Haluaisin vielä muistuttaa blogini designtarrat-arvonnasta, mikä päättyy sunnuntaina. Viikonloppu aikaa vielä ehtiä mukaan! :) Maanantaina suoritan arvonnan. Joku onnekas saa valita suosikki tarransa designtarrat.fi valikoimasta.

Arvontaan pääset tästä. Otathan huomioon, että arvonta on lukijoille, uusille ja vanhoille.

Ihanaa viikonloppua jokaiselle! 

Kylpyhuone ja sauna

Vielä ei ole tullut esiteltyä täällä meidän kylpyhuonetta ja saunaa. Silloin kun rakennettiin kivilaatat teki tuloaan. Silloin olisin halunnut harmaan sävyn, mutta sopivaa ei löytynyt. Nyt olisi mistä valita.
Kivilaatan väristä valittiin sopiva väri pesuhuoneen laattoihin.
Silloin oli myös todella harvassa saunassa kaiuttimia seinässä. Alkuun oli vähän epäileväinen appiukon ja miehen ideaan, mutta onneksi saivat puhuttua minut ympäri. Ihana makoilla saunassa ja kuunnella hyvää musiikkia.

Ensimmäinen kuva otettu meidän vanhempien makuuhuoneesta. Saunan ovi on leveää mallia. Puolet saunan seinästä. Toinen ovi menee kodinhoitohuoneeseen. Tässä mielestäni talopaketilta pieni "virhe", eikä tuota itsekään huomannut ennenkuin asuessa. Tuohon olisi paljon parempi kosteuden kestävä ovi. Luultavasti se jossain vaiheessa vaihdetaan. Liukuovi olisi vielä kätevämpi. Ei veisi niin paljon tilaa auki ollessa.

Samoin hyvä olisi olla jotku suihkuseinät. Niiden pitäisi olla aika kapeat ettei veisi tilaa. Lasten takia ollaan nyt laitettu suihkuverho kun sattui sitäkin, että vesi oli meidän makuuhuoneessa.
Toisessa nurkassa on myös suihku, mutta sitä ei oikeastaan edes käytetä. Oon miettinyt pitäisikö noille pienille laatoille näyttää valkoista kaakelimaalia.




Kameraan oli taas mennyt joku ihme asetus päälle ja kuvat ei oikein onnistunut.
Tässä nuo valotkin näyttävät sinisiltä, vaikka oikeasti ovat valkoiset, niinkuin tuossa alempana kaiteessa.
Ledituikut tunnelmaa tuomaan.