maanantai 20. elokuuta 2012

Olohuone









Tässä kurkistus meidän olohuoneeseen. Meillä ei ole paljon tavaraa esillä. 
Yksi syy siihen, että olen laiska siivoamaan. Välillä kuitenkin vaihtelen tv-tasolle eri sisustusjuttuja. 
Kauan ei jaksa samoja katsella. Tällä hetkellä näin. 

Käyn kuin tuuli ja tykkäämiset vaihtuu jatkuvasti. Enää en tykkää sohvan väristä.
Uutta ei kuitenkaan osteta.
Kukan (peikonlehti) alla pöytä/penkki, mikä ollut jo minulla lapsena.
Uuden värin vaan saanut pintaan kun tytöille se laitettiin.

Yksi uusin ostos olohuoneeseen on kissan raapimispuu.
Jonkun aikaa meni kun löysi sopivan hintaisen ja kokoisen sekä sellaisen,
mikä sopii myös sisustukseen.
Vielä en ole saanut maalattua olohuoneen pöytää valkoiseksi.
Pinnatuolikin on edelleen tumman ruskea, mutta se ehkä jääkin sellaiseksi.

Minulla vaihtelee vaalean vihreän, turkoosin ja pinkin kaudet.
Näitä kyllä kaikkia voi käyttää myös sekaisin.
Nyt miettinyt pitäisikö taas vaihteeksi vaihtaa olohuoneeseen täysin valkoiset rengasverhot
vai katsellaanko vielä näitä tämän hetkisiä. 

Kynttilöitä laittanut taas enemmän esille.
Iittalan Festivoissa en kuitenkaan kynttilöitä uskalla polttaa kissan ja lasten takia.
Ne ainoastaan koristeina. Ihanan herkullisen väriset kynttilät löysin Oulun Kaira Housesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti